Title: Erehdys
Author: Sirushio
Genre: Romance, horror, pwp
Teller: Darina Peverel
Pairing: Lucius Malfoy/Darina Peverel
Rating: NC-17/K-18
Summary:
Mitä tapahtuu, kun Voldemortin erehdyksen ansiosta päädyn osaksi
Kuolonsyöjiä ja sekoitan koko komeuden saamalla Lucius Malfoyn
ihanstumaan itseeni.
Betaaja: Ei ole ainakaan toistaiseksi.
Disclaimer:
Kaikki muut hahmot paitsi Darina ovat J.K Rowlingin omaisuutta, minä
vain lainailen niitä hieman. Darina on siis oma luomukseni.
Tietämättään innoittajanani toimi LordPuhdemort omalla tarinallaan;
Kuinka Kalkaros isketään.
A/N: Uskallauduin aloittamaan
ensimmäistä moniosaista ficciä ilman betaani, koska hänelä on
luultavasti kädet täyttä työtä tälläkin hetkellä, joten armahtakaa
minua hieman. Silti kuitenkin kommenttinne ja palautteenne ovat
kultaakin kalliimpia.
Luvut:
1. Hämminkiä puistossa
2. Malfoyn Kartano
Lisää tulee, kunhan saan ne kirjoitettua.
Osa 1.
Olen
siis Darina Peverel ja olen jästi eli en osaa taikoa tai ainakin vielä
tässä vaiheessa luulen niin. Iältäni olen 24-vuotias ja opiskelen
lääkiksessä Manchesterissa. Asun yhdessä kissani Unskin kanssa eräässä
kerrostalossa aivan Manchesterin ydinkeskustassa. Tilava
opiskelijakämppäni on tällainen 2 huonetta ja keittiö. Viihdyn täällä
hyvin Unskin kanssa. Onneksi lääkiksestä alkoi juuri kesäloma joten
voin hyvin keskittyä 10 tuntisten luento- ja tenttipäivien sijaan
haaveiluun ja kaikkeen muuhun mihin en koulupäivisin ehdi ajatuksiani
uhrata. Käytännössä katsoen jo melkein muutin koululle asumaan, niin
paljon opettajat olivat kuormittaneet meitä. Lääkisbileitä tottakai
tulee hieman ikävä, sillä olihan niiden alkoholipitoinen juhlahumu
juuri minua varten. Minulla on kirkkaanpunaiset hiukset ja ne ltävät
lapaluille. Joo, tiedän olevani todella sopivan näköinen lääkäriksi.
Ehkä valmistuttuani suostun värjäämään ne hieman tummemmiksi. Yleensä
pukeudun mustaan tai punaiseen. Toki tunnen myös muita värejä. Lempi
vaatteeni ovat mustat farkut, musta toppi ja musta huppari. Minua
kiehtoo kovasti kaikki yliluonnollinen. Rakastan mystiikkaa ja vanhoja
aavemaisia rakennuksia. Pidän matkustelusta. Lempikohteitani ovatkin
Amsterdam ja Transylvania. Lisäksi rakastan jumalallisen J.K Rowlingin
luomaa Harry Potteria ja sen ympärille luotua maailmaa. Lueskelen ja
kirjoitan ahkerasti Harry Potter aiheista Fan Fictionia.
Lempiparitukseni on Hermione ja Lucius. Salaa ficcejä lukiessani olen
Hermionelle kateellinen, kun Lucius tykästyy häneen tai tekee väkisin
lähempää tuttavuutta tytön kanssa. Kulutan myös paljon aikaa omassa
pienessä haavemaailmassani johon mahtuu lisäkseni vain tuo jumalaisen
seksikäs Lucius Malfoy.
Eräänä päivänä Kesäkuussa, tarkemmin
ottaen toinen päivä istuskelin kaikessa rauhassa olohuoneeni tummalla
sohvalla lueskellen erästä jästien juorulehteä, kun puhelimeni soi.
Riensin hakemaan kännykkäni keittiöstä ja katsoin kuka soittaa.
Soittaja oli Tom Johansson, koulumme halutuin poika. Ihmettelin hieman,
että mitä hän haluaa minusta, mutta päätin kuitenkin vastata puheluun.
"Haloo." Vastasin ja toivoin kuulostavani ärtyneeltä.
"Hei Dar." Poika sanoi toisessa päässä hieman poissaolevan kuuloisena.
Ihmettelin
hieman miksi hän kutsui minua Dar:iksi. Eihän tuolla nimellä minua
kutsu kuin kaverit ja tuo kiusankappale ei taatusti ole kaverini.
"Minä täällä, Tom." Poika jatkoi kuitenkaan välittämättä vastaanko mitään.
"Öh.. Hei." Vastasin ja ihmettelin miksi hän oli niin poissaolevan kuuloinen.
"Haluaisin tavata sinut tänään." Hän sanoi. "Seitsemältä Pity Lane Park:issa, jooko?" Poika jatkoi.
Mietin hetken.
Ei kai tässä mitään voi menettääkkään vaikka kävisin tuota yhtä paukapäätä tapaamassa.
"Hyvä on. Minä tulen." Vastasin alistuneesti.
"Hienoa." Poika sanoi ja kuulosti hieman enemmän normaalilta.
Lopetin puhelun ja kävelin hajamielisesti takaisin sohvalle. Otin kissani syliini ja aloin rapsuttamaan sitä korvantakaa.
Kello
oli puoli seitsemän, kun aloin valmistautumaan puistoon lähtemiseen.
Lisäsin silmiini hieman mustaa kajaalia, violettia luomiväriä sekä
mustaa ripsiväriä. Huuleni maalasin tällä kertaa vain vaalealla
huulikiillolla. Päätin laittaa tavallisesta tyylistäni poiketen
päälleni mustat sukkahuosut sekä punaisen pallohameen. Hameessa oli
valkoisia palloja. Lisäsin vaatetukseeni vielä mustan ohuen paidan
jonka hihat levenivät ranteista sekä skottiruutuisen vyötärökorsetin.
Jalkaani laitoin mustat tekonahkaa olevat nilkkurit ja katsoin itseäni
peilistä. Virnistin itsekseni. En muista koska olin viimeksi ollut näin
punainen. Laitoin vielä avaimet ja kännykän laukkuuni sekäkävin
rapsuttamassa nukkuvaa kissaani. Sitten suuntasin kulkuni kohti Pity
Lane Park:kia.
Kesäilta teki kovaa vauhtia tuloaan. Kävelin
ajatuksissani kohti puistoa enkä huomannut silmäparia joka tarkkaili
minua. Kymmenisen minuuttia käveltyäni saavuin puiston reunaan.
Ihmeellistä puisto oli autio. Yleensä tähän aikaan kesästä puisto
pursusi nuoria jotka olivat kertyneet ryhmittäin nauttimaan
kesäilloista. Nyt se kuitenkin oli autio. Kävelin puistoon ja askeleeni
rahisivat hiekkapolulla. Vilkuilin ympärilleni, mutta ketään ei
näkynyt. Katselin lampea jonka ohi kävelin, se oli synkkä. En ollut
nähnyt sitä milloinkaan noin synkkänä, mutta omalla tavallaan lampi oli
silti kaunis. Jatkoin kävelyä ja saavuin kohtaan jossa polku haarautui.
Haarauma kohdassa nurmikolla oli penkki ja istahdin siihen. Vilkaisin
kelloani, se näytti viittä vaille seitsemän. Vielä olisi hetki aikaa.
Tuijottelin eteeni ja vilkuilin välillä kännykkäni kelloa. Kello oli jo
kymmenen yli seitsemän eikä Tomia vieläkään näkynyt. Suuttumus alkoi
kiehua sisässäni ja olin juuri soittamassa pojalle, kun kännykästäni
loppui akku.
Tyypillistä tuuriani.
Nousin lähteäkseni
viettämään iltaa muualle, mutta juuri silloin näin silmäkulmassani
liikettä. Käännyin ympäri ja suuni loksahti auki, en tiedä johtuiko se
hämmästyksestä vai järkytyksestä. Edessäni seisoi Tom sumuinen katse
silmissään sekä kaksi miestä. Toista en tunnistanut, hän oli lyhyt
kalju, kaljamahainen köriläs joka oli pukeutunut kömpelösti
jästivaatteisiin. Toisen miehistä, sen pidemmän olisin tunnistanut
vaikka unissani. Nyt minun oli pakko hieraista silmiäni.
Ei voi olla totta. Edessäni seisoi Severus Kalkaros.
tiistai, 19. helmikuu 2013